Erikielisten lehtien luulisi olevan erilaisia sisällöltäänkin niin kulttuuristen kuin poliittisten näkökantojenkin suhteen. Urbaani huhenda (legendan ja huhun yhdistelmä) kuuluu kertovan, että kiinalaisista lehdistä sensuroitaisiin Roope-sedän rahasäiliö. Mutta ainakin niissä lehdissä, jotka kokoelmastani löytyvät, on rahasäiliö kukkulallaan ja kukkuroillaan rahaa, sen suuremmitta sensuureitta.

Sisällöllisiä eroja on kuitenkin havaittavissa: suomenkielinen Akkari ei toistaiseksi ainakaan sisällä kovin paljon muuta kuin Ankkalinna-tarinoita ja sama koskee monia muitakin versioita (islantilainen, tanskalainen, romanialainen…). Mutta esimerkiksi Kalle Anka koostuu paljosta muustakin: on vitsisivuja, kirjeenvaihtoilmoituksia, kepposia ja ties mitä. Niin, ja mainoksia. Venäjänkielinen Mikki Maus on varsin samankaltainen. Ranskalainen Le Journal de Mickey on sitten askelta pidemmällä: siinä ei paljon Aku-tarinoita ole, vaan sisältö koostuu muutamasta sivusta sarjakuvia (muitakin kuin Aku), artikkeleista (poppareita, luontoa, tiedettä etc.), erilaisista tehtäväsivuista ja mainoksista. Samantyyppinen on (tai oli) singaporelainen Mickey Mouse – tuollainen lehti on mainio ottaa mukaan vaikka junamatkalle, sen verran monipuolista on sisältö ristisanatehtävineen päivineen.

Mielenkiintoisia ovat thai- ja vietnam-lehdet: ne ovat kaksikielisiä. Puhekuplat ovat alkuperäiskielellä ja niiden käännökset ovat kuvien alla englanniksi (myös äänitehosteet ja katujen nimet on käännetty). Indonesiassa julkaistaan Akua sekä englanninkielisenä että bahasa indonesiaksi. Japanin-, heprean- ja arabiankielisiä lehtiä luetaan oikealta vasemmalle eli totuttu takakansi onkin etukansi. Tosin joitain versioita on myös olemassa (ainakin japaniksi), joissa tarina kulkeekin länsimaisittain vasemmalta oikealle.

Eri lehtien fyysiset mittasuhteet on tietty helpoiten havaittava eroavaisuus. Brassiversio on Roope-setä -lehden kokoluokkaa, samoin moni muukin eteläamerikkalainen lehti. Moni eurooppalainen lehti mukailee suomalaista mittapuuta (Puola, Tshekki, Slovakia, Slovenia, Serbia, Saksa). Intialainen tarjonta vaihtelee kustantajasta riippuen – Egmontin lehdet ovat mitoiltaan totutun näköisiä ja kokoisia, muilla ovat pienempiä (Junior Diamond, Chandamama muiden muassa). Kooltaan suurimmat lehdet ovat jo mainittu, aikakauslehden kokoinen Le Journal de Mickey (joka 1940-luvulla oli Iltsarin mallinen, sivuja tosin vain 8) ja 70-luvulla julkaistu kreikkalainen Miky.

Sivujen lukumäärä vaihtelee hyvin paljon ja on vaikea vetää rajaa, milloin lehti lakkaa olemasta lehti ja muuttuu kirjaksi (esimerkiksi japanilainen The World of Disney ei ole sivumäärältään kookas, mutta painettu 60-luvulla paksulle paperille ja siinä on liimasidottu selkämyskin). Italian Topolino on minusta jo selkeästi jotain muuta kuin lehti, mutta kokoelmiin se kuitenkin oli otettava – muunmaalaisia vastaavia en ole sentään ottanut mukaan harrastukseeni :)